Yeea asiat alkanu järjestyy ja elämä palautumas takasi raiteilleen! Oon alkanu liikkumaa Marian kanssa ihan vitusti ja lopetin juomisen & tupakoinnin about viikko sit. Yön pikkutunneil poltin levottomuuteeni puolikkaan tupakan mut ei se mua haittaa! Oikeestaa sillo tajusin et en mä enää ees nauti tupakasta. Ei mulla todellakaan ollu mitään
"AH tätä mä oon nii kaivannu. Tätä mä tarviin. Ei vittu."
-reaktioo
Viime viikol oikeestaa kaikki meijän kämpäst hommas uuden puhelimen! Vaihdoin iphone nelosesta Samsung galaxy S4 malliin ja oon kyl tykänny. Mul on täl hetkel puhelimes alle 10numeroa joten kaikki joilla on mun numero vois ottaa yhteyttä ja kertoo miten menee.
Nii ja oon taas tulos Joensuuhun alku kuun puolel ainaki viikoks Marin ja Nikon kaa. Lähetään takas JKL ilosaarirockin jälkee joten jos jengi haluu nähä nii ennen sitä sitte. Tarkotuksena ois näyttää mestoja ja osallistuu rokkiviikon tapahtumii selvinpäin tai ei, en oo viel päättäny.
Yks niistä kysymyksistä johon ite on tajuttoman vaikee vastata. Ehkä rehellisimmän vastauksen sais jos parhaat kaverit kertos sen nimettömänä.
Oon koko ikäni ettiny itseäni ja yrittänyt luoda itsestäni sellasta ihmistä mitä haluan olla.
Tällä hetkellä en luonteesta löydä ainakaan suuria vikoja, ehkä liikaa riippuvuuksia ja vastuuntunnon puutetta, mutta ihmiset ketkä näkee mua päivittäin osaa tohonki vastata paljon paremmin. Ulkonäöllisesti en ole koskaan ollu ylpeä itsestäni, siks oon yrittäny löytää lohtua lävistyksistä ja muista bodymodeista. Jälkeenpäin katsottuna viime kesänä olin ainakin ulkonäöllisesti paras mahdollinen minä.
Olin ikuisuuden haaveillut vaaleista hiuksista ja isoista venyistä. Kesän alussa olin vielä pentu joka oli just muuttanut suurempaan kaupunkiin pois vanhempien luota joten vastuuntuntoa ei ollut minkäänlaista. Laiskuus ja turhanpäiväinen rahankulutus kasvoi huomattavasti, ja vieläkin on molempien kanssa ongelmia.
Loppukesästä venyt kasvoi vielä lisää ja lävistyksiä alko ilmestyy enemmän ku koskaan. Painoki oli tipahtanu sairaaloisen alipainon puolelle. Alkukesän ystävistä puoliin oli välit katkennu, tai ainaki niistä tuli "moikataan ku tavataan" -kavereita. Sillon tajusin oikeesti ketkä meinas pysyy kuvioissa ja ketkä ei loppujen lopuks välittäny aidosti.
Syksyllä yritin koulua mutta oma elämä oli niin sekaisin ettei pystynyt sitoutumaan mihinkään. Aloin käymään terapiassa josta yli puolet ajoista jätin käyttämättä. Loppujen lopuksi siitä ei ollut hyötyä, joten jätin nekin ajat niitä tarvitseville.
Joulun aikoihi meitsil oli aika hurjat ajat. Muutto käsillä, itsetunnon ja ihmissuhteiden kanssa suuremmat ongelmat ku koskaan. Stressiä ja ahdistusta lukemattomista asioista jotka onneks nyt on jääny muistoksi.
Vaikka vuoden sisällä on tapahtunu paljon nii arvostan joka hetkee. Kun mä lähin Joensuusta mä jätin mun biologisen perheen sinne, sen jonka kanssa elin ja vartuin 17vuotta. Mutta onneks sain Jyväskylästä "Brother from another mother" -meiningil perheen josta on vaikee luopuu. Mun elämässä on just ne ihmiset ja lemmikit ketä mä tarvitsen. Ja porukan pitää oikeesti taistella jos haluu nää tyypit pois mun luota.
(ps Samuel ja Maria en löytäny meist julkasukelposta(kuosista) kuvaa mut eiköhä porukka tiiä teiät muutenki)
Siit kaikest ollaa päästy tähän päivää. Täs mie nyt oon. Ehkä vähän kypsempänä ku vuos sit, ehkä vähän enemmän rahan arvon tajua, ehkä vähän enemmän vastuuntuntoa, ehkä vähän enemmän kaikkea.
